perjantai 15. tammikuuta 2016

Kolmatta jaksoa viedään

Viime jakso jäi vähän vaiheeseen sairastelujen ja muun takia, mutta onneksi pääsin hyväksilukujen ansiosta yhdistämään lopun housujaksoa ja työharjoittelun tässä jaksossa. Aloitettiin jakso kollegehousujen valmistuksella, mikä kuulosti aika inspiroivalta koska kaipaan kovasti uusia lökäreitä. Kaavat tehtiin Desingjetillä ja olikin eka kerta kun pääsin testaamaan sitä masiinaa...

Iso kaavarulla.

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Korjausompeluita

Jo viime syksyn melko varhaisesessa vaiheessa sukulaiset ja lähipiiri havahtuivat siihen, että "hei, nythän meillä on joku oikein alaa opiskeleva henkilö" ja pyytelivät kovasti josko voisin tehdä muutamia korjausompelemisia... Oon huono sanomaan "ei", kun on kyse jostain minkä osaan ja pystyn tekemään, mutta samalla mielessä kummittelivat ne kaverin kolme vuotta sitten antamat housut jotka mun piti kaventaa ja omat korjailuja kaipaavat vaatteet, jotka kaikki edelleen lojuvat korissa huoneen nurkassa. Niinpä sitten lupauduin lyhentämään kämppiksen paidanhelman ja isän työpaitojen kuluneet hihat, vaikka mitään aikatauluja ei sovittu. Oikeasti kyse on 50% laiskuudesta, 40% työtilan puutteesta ja ehkä 10% työvälineiden puutteesta (koska aikaisemmin en omistanut edes neulaa parsimiseen). En yllättynyt edes itse, kun vähän aikaa sitten huomasin säilöneeni To Do -kasaa huoneen perällä lähes vuoden päivät. No hups. Rikki mennyt ompelukone tosin laski motivaatiota aika tehokkaasti ja tuntui vähän vaivalloiselta tuoda äidin ompelukone kotikotoa saakka.

Huvikseni kaivoin korjailua kaipaavat kuteet esiin ja löysin myös ala-asteen aikaiset koulussa tehdyt yöpöksyt kaapin perältä. Oli jännä tutkia millaista jälkeä olin aikoinaan saanut aikaan. Melkolailla samanlaista kuin nykyäänkin... Oon aina ollu hyvin huolellinen ja osittain siksi myös hidas. Työtavat oli kyllä täysin erilaiset ja oli mielenkiintoista huomata miten monta juttua tekisin nyt eri tavalla.

Syysiltoina on kiva puuhastella kaikkea, joten aloitin viimein kunnon projektin ja kävin korjauskasan kimppuun.
Lähtötilanne:


Nyt kasa on onneksi huvennut melkoisesti ja ratkenneet farkutki oon saanu parsittua. 

torstai 26. marraskuuta 2015

Housujen kaavoitusta

'One done, seven to go', kävi viime vuonna mielessä, kun ensimmäinen jakso päättyi. Ihailtiin luokan kanssa yo-kakkosluokkalaisten ja pk-kolmosluokkalaisten tekeleitä ja mietittiin onko meistä ikinä samaan. Oli aika karua ajatella miten lyhyessä ajassa pitäisi oppia tää kaikki. Pienestä sekin lähtee. Nyt itsevarmuus on ihan uudella tasolla ja tämän vuoden kakkosjakso hyvällä mallilla! Muotinäytöksestä sai valtavasti inspiraatiota ja olisi kiva jos ensi vuonna saisi siihen myös housujakson töitä mukaan.

Viime vuonna ajattelin housujen kaavoituksen olevan vaikein asia tähän mennessä. Eipä se sitten olekaan, kun siihen tottuu, mutta ihan käsittämätöntä miten moni kohta voi edelleen mennä pieleen housuja tehdessä.


Viime vuonna housujen valmistus jäi vähän puolitiehen, joten katsotaan saisinko tehtyä kahdet housut valmiiksi tämän jakson aikana. Ainahan sitä voi yrittää.

Viime vuodelle suunnittelin mustat, kapealahkeiset, hyvin perus farkut. Tämän vuoden housuideasta ei tietoakaan... Ensi viikolla pitäisi lähteä tekemään kuosittelua, mut huomasin et tarvitsen kankaan sitä ennen.


sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Söpö lolita-hame

Edellisestä postauksesta onkin jo yli kuukausi. Ensimmäinen jakso oli ohi ennen kuin huomasikaan! Oli mukavaa kun vihdoin teoriat oli kahlattu ja pääsimme itse asiaan, eli hamejakson varsinaiseen työhön.  Ajatuksenani oli tehdä syksyinen lolita-hame ja hain vähän inspiskuvia netistä:




Pastellinen sweet-lolita ei ihan napannut, vaan etsin jotain tummempaa tai kirkkaampaa. Varauduin jo etukäteen siihen, että kankaan löytäminen saattaisi olla omalla kohdallani kaikista vaiken vaihe, mutta useamman tunnin uhraus kankaan metsästykselle kannatti ja olin aika tyytyväinen löytööni.


Halusin siihen myös jotain koristehärpäkkeitä ja helmaan pitsireunuksen, mistä syystä hankin pari nauhaa.

Aion lisäksi tehdä tyllialushameen kunhan kerkeän. Ilman sitä lolitahame ei pääse oikeuksiinsa. Jostain syystä päädyin taas tekemään hameen, johon ei kannata tehdä mitään kaavoja. Tässä tapauksessa myös proton tekeminen osoittautui turhaksi ja oli vähän omituista jättää kaksi työvaihetta välistä. Rypytystä saikin sitten sovitella mallinukelle oman aikansa...



Muotinäytös 2015

Omnian ammattiopisto osallistuu Nenäpäivä-keräykseen muunmuassa jokavuotisella muotinäytöksellä, jossa vaatetusalan artesaaniopiskelijat esittelevät itse tekemiään asuja. Tänä vuonna vaatetusosaston kakkosluokan ylioppilasryhmäläiset valitsivat teemaksi punaisen maton ja hius- ja kauneuspuolen opiskelijat loihtivat malleille upeat kampaukset ja meikin! Tällä kertaa en ollut itse mallina, joten pääsin näkemään upeat näytökset aina kun en ollut mallien pukijana. Myös aikuisopiskelijat pitivät omat huikeat muotinäytöksensä. Sain näytöksistä todella paljon inspiraatiota ja motivaatiota! :)

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Muoti on paskaa, terveisin nörtit

Kun kerran alaa opiskellaan niin täytyyhän sitä avata oma sana-arkkunsa ja kommentoida mitäs sitä oikein nykyaikana tapahtuu. Ensinnäkin pari sanaa omasta vaatemaustani. En ole koskaan ollut mikään muotiguru ja ala-asteella pidin muotia todella ällöttävänä. Vanhemmiten oon sitten oppinu löytämään ne omat juttuni ja mietin oonkohan vaan kasvanu ja pitäny yllä jotain muotivihaa ihan syyttä suotta. Ite en oikein koe omistavani minkäänlaista tyyliä ja samaa sanovat muutkin, sillä tykkään hyvin monenlaisista vaatteista ja asuista. En kuitenkaan kaikista.

Viime vuonna tuli tehtyä ShopReport kakkosjakson alussa. Onneksi sain seuraa parista hyvästä kaverista, joista toinen oli silloin vaatetusalan kakkosvuoden opiskelija ja toinen koulun B-siivessä audiovisuaalisen viestinnän puolella media-assistentin koulutusohjelmassa. Ite en ollu pahemmin käyny kaupoissa kun kesällä rahat meni ties mihin menoihin, joten en tosiaan aavistanu mikä siellä odottaisi, kun eräänä syysiltapäivänä sitten suuntasimme Selloon... 

Kasikyt-luku.
Ja mikä pahempaa... Ysäri.

Että joo. Eihän me mitään vähempää löydettykään kuin tämä muodin kulta-aika - ainakin mitä tulee rappioituneisiin tilastoihin. Tutkimme kauppojen sisältöä varsin epäuskoisina. Palattiinko tässä ajassa taaksepäin vai pitäisikö näiden oikeasti olla jotain päälle puettavaa? Paljetteja! Kas kun ei loimusamettia... Väkisin sitä tuli ajatelleeksi, että onkohan vuoden päästän sitten vuorossa 2000-luvun muoti... No ei. Ei vielä. Jos vuosi sitten kasari loisti, niin ysäri on sitten entistä vahvempi tänä vuonna. Yhekskytluvun lapsena melkein missasin koko muodin, mutta en sentään aivan.

Näin ollen totesin hyvin nopeasti, että kerrankin ei haittaa vaikka ei ole varaa shoppailla, enkä kyllä ole vuoden aikana juuri mitään hankkinutkaan. Enkä ilmeisesti tule hankkimaan myöskään tulevan vuoden aikana. Lapsuuden muotiviha herää jälleen!


keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Syyspäivitystä

Alkuvuosi on lähteny käyntiin vähän hitaanlaisesti, koska viime vuoden keskeytyttyä aloitin elokuussa uuden ryhmän kanssa ja käydyt asiat ovat vanhaa kauraa. Muutamia uusia juttuja on tullut esille, mikä on ollut mielenkiintoista! Teimme harjoitustyönä esiliinat, joten pääsimme tutustumaan t-paidan kaavaan heti ensimmäiseksi. Esiliinan ompelua ei ollut viime vuonna, vaan ompelimme kassin isolle portfolio-kansiolle.

Eniten odotan kuitenkin ensi viikkoa ja sitä, että päästään tosihommiin, nimittäin tämän jakson varsinaiseen aiheeseen: hameen tekemiseen. Päätin jo heti lukukauden alussa, että teen todella söpön lolita-hameen. Periaatteessa voisin kai jättää jakson välistä, sillä ompelin hameen jo viime vuonna. Tein silloin koulupukutyylisen harmaan vekkihameen, mikä oli aika haastava ensimmäiseksi työksi. Vekkien taittelemisessa oli omat haasteensa, mutta ongelmanratkaisua vaativista hetkistä selviäminen sai hyvälle mielelle. Perfektionistisuudessani en ollut ihan tyytyväinen lopputulokseen parin vuorissa olevan virheen takia, mutta en missään vaiheessa kokenut vekkihametta liian haastavaksi. Haluan kokeilla nyt jotain aivan erilaista ja lolita-hameessa ihan jo kuosittelu vaatii paljon enemmän.





Viime vuoden kuvasaldoa:





1.Mallinukkeen tutustumista.
2. Vekkihameen proto.
3. Vekkihameen kasausta.
4. Vekkihameen moodboard + presentation board.







Muotinäytös 2014 Perinteisesti Nenäpäivänä järjestetyssä muotinäytöksessä vaatetusosaston opiskelijat pääsivät esittelemään itse tekemiään vaatteita. Hius- ja kauneusosaston opiskelijat hoitivat meikkauksen ja hiusten laiton. Muotinäytös kuvattiin myös dvd:lle ja siitä tuli todella hieno!

Kuvat: Mira Strengell
(https://www.facebook.com/mirastrphotography)